Saarelaisten seurakunnallinen itsenäisyysliike vuonna 1914

Koivisto kuului 1500-luvulla Viipurin seurakuntaan, joka lienee perustettu samaan aikaan kuin linna. 1540-luvulla perustettiin Koiviston kappeli. Siitä, missä itse kappelirakennus sijaitsi, ei ole varmaa tietoa. Itsenäinen seurakunta Koivistosta tuli 1575 ja ensimmäisen kirkkoherran tiedetään olleen nimeltään Johannes.

 

Seuraavat kaksi puusta rakennettua kirkkoa ovat sijainneet Koivusaaren viereisessä Kirkkosaaressa. Tuohon aikaan pitäjän hallinnollinen keskus sijaitsi Koivusaaressa. Myös pääosa asutuksesta sijaitsi saarissa.

 

Vuonna 1706 venäläiset polttivat Kirkkosaaressa olleen kirkon, Jaakkolan kylässä sijainneen pappilan sekä kaikki seurakunnan asiakirjat. Kirkonkello säilyi, kun se oli upotettu Kiurlahden kylän edustalle mereen. Pieni väliaikainen kirkko rakennettiin mantereen puolelle kauniiseen niemeen. Vuonna 1763 valmistui sitten nykyisen kirkon edeltäjä, joka oli puinen ristikirkko. Sen vieressä kohosi kellotapuli. Tämän puukirkon käytyä seurakunnalle ahtaaksi, rakennettiin vuosina 1902-1904 nykyinen punagraniittinen kirkko ja vanha kirkko myytiin vuonna 1909 Viipurin Kolikkoin-mäelle Talikkalan kirkoksi. Se tuhoutui talvisodan lopulla.

 

Koiviston seurakuntaan luettiin ajoittain myös Lavansaari, Tytärsaari, Suursaari ja Seiskari. Vuonna 1763 erotettiin ulkosaaret Seiskaria lukuun ottamatta Koiviston seurakunnasta. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1827, tehtiin päätös Lavansaaren palauttamisesta. Asia kuitenkin toteutettiin vasta 1831.

Lopullisesti Lavansaari ja Seiskari erotettiin Koiviston seurakunnasta vuonna 1896 ja muodostettiin itsenäisiksi seurakunniksi.

Saarelaisten seurakunnallinen itsenäisyysliike vuonna 1914

Kymmenen vuotta komean punagraniittikirkkomme valmistumisen jälkeen, vuonna 1914, muutamat Koiviston saarelaiset pyysivät Savonlinnan hiippakunnan tuomiokapitulia ryhtymään toimiin Koiviston seurakuntiin kuuluvien Koivusaaren, Piispansaaren ja Tiurinsaaren erottamiseksi itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi.

 

Tuomiokapituli määräsi pidettäväksi asian johdosta kokoukset sekä saarten asukkaiden että koko seurakunnan kanssa. Kokousten pitäjäksi määrättiin Wiipuriin maaseurakunnan kappalainen U. H. Saarnio ja Kruununasiamieheksi Koiviston vt. nimismies.

 

Saarelaisten kanssa kokous pidettiin Eistelän raittiusseuran talolla tiistaina heinäkuun 7 päivänä 1914. Neljä ja puolituntisen kokouksen aluksi keskusteltiin siitä tahdotaanko muodostaa oma seurakunta vai ei. Asialla oli sekä kannattajansa että vastustajia, viimemainittuja varsinkin Tiurinsaarelta. Äänestyksessä uuden seurakunnan kannattajia oli 159 edustaen 2006 ääntä ja vastustajia 29 edustaen 393 ääntä. Kokouksen lopuksi keskusteltiin uuden kirkon ja pappilan paikasta. Eniten kannustusta sai Eistilän ja Patalan kylän välimaasto Koivusaarella.

 

Kahden päivän kuluttua, torstaina heinäkuun 9 päivänä 1914 pidettiin vastaava kirkonkokous manterelaisten kanssa kirkossa. Tässä kokouksessa ei uuden seurakunnan perustaminen saanut kannatusta. Ainoastaan muut muutamat kannattivat, hekin erinäisin ehdoin. Näin ollen ”muut asian yhteydessä” olevat asiat raukeaisivat.

Kokouksen lopuksi todettiin; ”Wasta sitten jos senaatti pyytää kysymyksen johdosta lausuntoa ja mahdollisesti ryhtyy pakottamaan uuden seurakunnan muodostamista, ne otetaan esille. ”Tämän kokouksen päätös jäi voimaan ja asia tähän. Maailmansota alkoi ja ihmiset saivat muut ajateltavaa.

 

Kauppala ja kunta muodostivat yhteisen seurakunnan

Kun Koiviston kirkonkylä ja Kotterlahden kylä erotettiin kunnasta Koiviston kauppalaksi vuoden 1927 alusta, Koiviston kauppalan ja kunnan asukkaat muodostivat yhteisen seurakunnan.

Koiviston seurakunnan papit tekivät sielunhoitotyötä seurakuntalaisten parissa usean vuoden ajan sotien jälkeen. Evakkoaika ja asettuminen uusille asuinsijoille oli monille hyvin vaikeaa. Kirkkoherra Mauno Koivunevan uupumaton työ on jäänyt koivistolaisten mieliin ja häntä muistellaan kiitollisina. Hän oli eri puolille Suomea sijoittuneiden koivistolaisten tärkeä yhdysside.

Koiviston seurakunta lakkautettiin vuonna 1949.

 

Teksti Tuula Koppinen ja Hannu Veijalainen