Koiviston rannalla kohoaa vuonna 1904 valmistunut punagraniittinen kirkko. Kirkon läntisellä seinustalla on vuosina 1939–1944 Talvi -ja Jatkosodassa kaatuneen 100 sotilaan ja kahden lotan sankarihauta osana laajempaa kirkkomaata. Nämä sankarivainajat olivat Koiviston seurakunnan jäseniä ja asuivat Koivistolla.

​

Sankarihauta katoaa
Vuoden 1944 alueluovutuksen jälkeen Koivisto painui vuosikymmeniksi tapahtumahorisontin taakse. Kun kotiseuduille saattoi palata, havaittiin kirkon säilyneen, mutta sankarihaudan kadonneen. Neuvostoliiton romahdettua tehtiin yrityksiä hauta-alueen huomioimiseksi ja voitiin 1992 pystyttää ”Risti ja purje” -patsas ilman selventävää tekstiä. Sankarihaudan alue jäi yhä merkitsemättä ja arvoaan vastaamattomaan käyttöön.
  Heinäkuussa 2015 järjestettiin matka Koivistolle. ”Risti ja Purje” kukitettiin, mutta itse sankarihauta oli edelleen alennustilassa, haudan yli käveltiin ja ajettiin jopa autoilla. Tällöin Juhani Pekkola ja Eija Tuominen päättivät kiinnittää valtioneuvoston huomiota vuonna 1992 solmittuun Suomen ja Venäjän valtiosopimukseen, joka koskee sotilashautausmaiden - ihmisyyteen perustuvaa - ylläpitoa. Valtiot ovat sitoutuneet kunnostamaan ja ylläpitämän alueellaan sijaitsevat sotilashautausmaat. Lisäksi osapuolilla on oikeus omalla kustannuksellaan kunnostaa sotilashautausmaat siinä tapauksessa, ettei toinen osapuoli sitä tekisi. Oletimme, että puolustusministeriö ryhtyisi neuvotteluihin venäläisen vastapuolensa kanssa tai tekisi kunnostuksen itse.

Vastuun ottaminen
  Tuominen ja Pekkola laativat elokuussa 2015 kirjelmän puolustusministeriölle, jossa he esittivät Suomen valtiolle, että se ryhtyisi valtiosopimuksen edellyttämiin toimiin Koiviston sankarihaudan kunnostamiseksi. Vastauksessaan puolustusministeriö piti hanketta kannatettavana, mutta vetosi määrärahojen puutteeseen. Lisäksi puolustusministeriö ilmoitti ulkoistaneensa valtiosopimuksen toimeenpanon Sotavainajien muistoyhdistykselle, jolla ei kuitenkaan ollut resursseja sankarihautojen kunnostamiseen. Puolustusministeriö katsoi entisten kuntien sankarihautojen kuuluvan pitäjäseurojen mahdollisen toimeliaisuuden piiriin. 
  Seuran vuosikokouksessa 2016 Eija Tuominen esitti sankarihaudan kunnostamishankkeen käynnistämistä. Vuosikokous yhtyi Esko Kaukiaisen näkemykseen asian tärkeydestä ja hanke päätettiin käynnistää. Koivisto-Seura perusti sankarihautatyöryhmän, johon valittiin puheenjohtajaksi Eija Tuominen ja jäseneksi Juhani Pekkola. Lisäksi nimetty puheenjohtaja sai tehtäväkseen valita työryhmään vielä 1-2 henkilöä. Kata Aaltonen ja Virpi Huhtanen nimettiin ryhmän jäseniksi. Tästä vuosikokouksesta käynnistyi yli neljä vuotta kestävä monivaiheinen Koiviston sankarihautausmaahanke, jonka tuloksena hautausmaa on nyt kunnostettu, rajattu ja hienossa kunnossa. Uudessa muistomerkissä on teksti suomeksi sekä venäjäksi ”SODASSA KAATUNEILLE KOIVISTOLAISILLE 1939-1944”.

​

Koiviston sankarihautausmaa
Talvisodan alkuvaiheissa päämaja antoi ohjeet kaatuneiden evakuoinnista kotiseurakuntiinsa. Menettely oli kansainvälisesti poikkeuksellinen, sillä maailmalla kaatuneet haudataan pääsääntöisesti kuolinpaikalleen. Vainajien kokoaminen ja kuljettaminen rintamalta kotiseurakuntiinsa vaatii melkoista työtä, mutta se katsottiin aiheelliseksi kaatuneen muiston kunnioittamiseksi ja omaisten taakan helpottamiseksi. Pääsääntöisesti näin voitiin menetellä. Jokaisessa suomalaisessa kunnassa on sankarihautausmaa. Näin oli asia myös Koivistolla.
  Ensimmäisenä Koiviston kirkkomaahan haudattiin sankarivainaja Aarre Joutsimies 18.12.1939, joka kaatui Saarenpäässä 10.12.1939. Viimeisenä sankarihautaan on haudattu 4.6.1944 Armas Albert Kallonen, joka kaatui Syvärillä 26.5.1944.
  Sankarihautaan siunattuja ja haudattuja oli eniten kauppalasta ja suurimmista kylistä Humaljoelta, Makslahdesta sekä Saarenpäästä, mutta heitä oli lähes jokaisesta kylästä.
  Koiviston sankarihautausmaa perustettiin vuonna 1942. Paikalle pystytettiin iso valkoinen puuristi, jossa oli teksti KOIVISTON SANKARIVAINAJAT. Ristin mitat olivat: korkeus 3,30 m ja leveys 1,70 m (mitat saatu vanhasta valokuvasta/Esko Orava). Sankarivainajat siunattiin ja haudattiin kahteen hautakaareen. Kaikkien sankarivainajien haudalle pystytettiin valkoinen puuristi, jossa oli kaatuneen nimi, syntymä- ja kaatumisaika. 
  Kaikkia Koiviston sankarivainajia ei ole voitu siunata Koiviston sankarihautaan. Koivistolaisia sankarivainajia on yhteensä noin 300. Suuri osa Koiviston kaatuneista on sota-aikana olosuhteiden pakosta siunattu muihin suomalaisiin sankarihautoihin.

 

Sankarivainajat
Heti hankkeen käynnistyttyä v. 2016 Eija Tuominen alkoi selvittämään Koiviston sankarihautaan siunattuja ja haudattuja pääosin kirkonkirjoista ja vertasi niitä muihin saatavilla oleviin lähteisiin. Muutama hautapaikan varmistus on saatu ainoastaan lähiomaisilta. Tiedot olivat todettavissa muutamien vainajien kohdalta osin puutteellisiksi, jopa vääriksi, niin kirkonkirjoissa kuin sota-arkistossa. Mikkelin maakunta-arkistosta Koiviston seurakunnan arkistosta ei löytynyt erillistä sankarihautaan haudattujen listaa eikä hautapaikkatietoja. 
  Koiviston sankarihautaan on siunattu myös kentälle jääneitä ja osa sankarivainajista on siirretty evakkopaikkakunnalta tai Lappeenrannan sankarihautausmaalta Koivistolle. Monien selvittelyjen jälkeen Koiviston sankarihaudassa lepäävien sankarivainajien määräksi todettiin 102.

 

Haudan kunnostaminen 2016–2020
Näinä neljänä vuotena kävimme mm. Viipurin läänin piirihallinnon ja Primorskin kaupungin kanssa lukuisia neuvotteluita asian eteenpäin viemiseksi sekä toimitimme palauttamis- ja rakennuslupiin tarvittavaa tietoa. Neuvottelu- ja selvittelymatkoilla kävimme Venäjällä yht. 18 kertaa, sillä sikäläinen asioiden hoitamisen tapa edellytti meiltä toistuvaa matkustamista paikan päälle.  Neuvottelut käytiin tulkin välityksellä. Tulkkausta hoiti pääasiassa Seppo Mäkinen. Hän sopi myös tapaamisia. Olga Oksanen Konsulttipalvelut Dextrasta käänsi tarvittavat tekstit venäjäksi, hoiti mahdolliset sähköpostiviestit ja tulkkaustakin.
Sankarihaudan palauttaminen oli viime vaiheessa mahdollista osana laajempaa Venäjän hallinnon tekemää Koiviston kirkon alueen suojelupäätöstä. Koiviston kirkko ja sen ympärillä oleva hautausmaa hyväksyttiin Venäjällä joulukuussa 2018 kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja suojeltavien kohteiden listalle.

 

Kunnostamisen historia
Kesällä 2016 matkustimme Primorskiin aloittamaan neuvotteluja ja tutkimaan kirkkomaata. Vastaanotto oli myönteinen ja neuvottelut haudan palauttamiseksi käynnistyivät. Hauta-alueen tarkka määrittely suoritettiin vanhojen valokuvien ja v. 1928 laaditun Mikkelin maakunta-arkistosta löytyneen kirkkomaan kartan avulla. 50 metrin mittanauhalla määrittelimme hautausmaan sijainnin. Näin saatoimme piirtää ensimmäisen luonnoksen puolikaareen rakennetusta hautausmaasta. Muistopatsas sai ensimmäisen hahmonsa Tuomisen olohuoneen pöydällä. Ajatuksena oli kaivertaa vainajien nimet siihen. 
  Marraskuussa Viipurin läänin piirihallinnossa tapasimme kansainvälisiä asioita hoitavan Vladimir Vasiljevin, jonka mielestä mitään erityislupaa ei tarvittu sankarihaudan kunnostamiseksi. Primorskin kaupungin johto kehotti alkamaan alueen suunnittelun.
  Talvella 2017 hyväksyttiin seuran johtokunnassa sankarihautatoimikunnan hahmottelema suunnitelma vuoden 1943 sankarihautakuvan mukaisesti. Juhani Pekkola ja Eija Tuominen laativat sankarihaudan kunnostussuunnitelman havannepiirustukset. 
  Maaliskuussa Primorkin kaupungintalolla käydyissä neuvotteluissa, johon oli saapunut myös Viipurin läänin kaupunkirakennushallinnon puheenjohtaja, yliarkkitehti Oleg Lichovidov, esittelimme suunnitelmapiirroksemme. Lichovidov suhtautui hankkeeseemme ymmärryksellä ja pyysi meiltä toimittamaan hänelle arkkitehdin puhtaaksi piirtämän suunnitelman ammatillisine yksityiskohtineen.
Saimme koivistolaistaustaisen arkkitehti Terhikki Vaaralan tekemään piirustukset suunnitelmamme pohjalta apunaan vanhat valokuvat ja Koivistolla tekemämme mittaukset. Muutaman päivityksen jälkeen suunnitelmapiirustukset olivat valmiina toukokuussa. Suunnitelma käännettiin venäjäksi ja lähetettiin sähköpostitse hyväksyttäväksi Viipuriin yliarkkitehti Oleg Lichovidoville.
  Kesän mittaan teimme lukuisia yhteydenottoyrityksiä puhelimitse ja sähköpostilla selvittääksemme hankkeen etenemistä, mutta emme saaneet vastausta. Lokakuussa saimme sovittua vihdoin tapaamisia ja matkustimme selvittelemään asioita. Viipuriin järjestetyssä kokouksessa oli läsnä mm. silloinen Primorskin kaupunginjohtaja Ekimenok. Yliarkkitehti Oleg Lichovidovin ollessa lomalla paikalla oli arkkitehtiosaston johtaja. Saimme kuulla, että Lichovidov oli hyväksynyt pääosin piirustussuunnitelmamme muutamia muutosehdotuksia lukuun ottamatta. Meille kerrottiin myös, että maa-alueen tutkiminen ja rekisteröinti olivat seuraavana vuorossa ja prosessi oli jo käynnissä. Todennäköisesti työt hauta-alueella pääsevät alkuun kesällä 2018. Kävi ilmi, että lähinnä Viipurin aluehallinto on vastuuviranomainen. 
  Marraskuussa tapasimme Viipurin läänin hallintojohtaja Orlov Gennady Alexeevichin, Vladimir Vasiljevin ja kaupunkirakennushallinnon puheenjohtajan arkkitehti Oleg Lichovidovin. Kaupunkirakennushallintokokous oli käsitellyt suunnitelmamme ja hyväksynyt sen parilla muutosehdotuksella. Haudattujen nimet tuli siirtää erillisiin laattoihin. Oma arkkitehtimme teki pyydetyt muutokset.
Joulukuussa oli tapaaminen arkkitehti Oleg Lichovidovin kanssa Helsingin Karjalatalolla, jossa Lichovidov osaltaan hyväksyi päivitetyn suunnitelmamme vielä pienin lisäkorjauksin. Viipurilainen suunnittelutoimisto teki seuraavaksi suunnitelmastamme venäläisen version, joka lähetettiin Leningradin läänin kulttuurikomitealle hyväksyttäväksi. Näytti siltä, että Koiviston sankarihauta-alueen kunnostaminen on toteutumassa.

  Alkuvuodesta 2018 työryhmä selvitti sankarihaudan kunnostukseen tarvittavien elementtien hinnat Suomessa ja Venäjällä.  Tuloksena oli, että hankinnat kannatti tehdä Venäjällä halvemman hintatason takia ja myös mahdollisten tullivaikeuksien takia. Juhani Pekkola ja Eija Tuominen laativat helmikuussa suunniteltua neuvottelumatkaa varten tarjouspyynnöt muistomerkin osista ja tarvittavista töistä.

  Tammikuussa arkkitehti Oleg Lichovidov toimitti hyväksymänsä viimeisen suunnitelmaversion Leningradin läänin kulttuurikomiteaan hyväksyttäväksi ja rakennusluvan myöntämistä varten. Suomessa arvioimme Koiviston sankarihaudan kunnostuskustannuksia ja laadimme talousarvion. Seuran jäseniltä alettiin ottaa vastaan lahjoituksia.

Helmikuun lopulla kävimme arkkitehti Oleg Lichovidovin kanssa viipurilaisessa kiviliikkeessä ja suunnittelutoimistossa, joista saimme tarjoukset mukaamme. Selvitimme myös haudalle istutettavien pensaiden hintoja ja mahdollista toimittajaa.

  Maaliskuussa Pietarin läänin kulttuurikomitea pyysi meiltä vielä kirkkopihan karttaa ja myös vanhoja sankarihautakuvia. Nämä dokumentit tarvittiin, jotta mahdollisilta arkeologisilta kaivauksilta vältyttäisiin

Maaliskuun lopulla saimme dokumentin Venäjältä, josta kävi ilmi: Leningradin läänin kulttuurikomitea ei vastusta hankettamme, mutta edellyttää valtakunnallista lupaa, koska alue on kulttuuriperintökohde. Oleg Lichovidov lupasi hoitaa asiaa.

  Seuraavaksi saimme tietää, että Leningradin läänin kulttuuritoimikomitea edellytti matalampaa muistomerkkiä, joka olisi 1,20 m suunnitellun 2,30 metrin sijasta. Suunnitelmapiirustusten nimi pyydettiin muuttamaan ”Muistomerkiksi”, jotta kulttuurikomitea voisi myöntää rakennusluvan. Pyydetyt korjaukset tehtiin. Lisäksi kulttuurikomitea tarvitsi Viipurin alueen kuvernööri Orlovilta ja Primorskin kaupungin vt. johtaja Svetlana Ryzhovalta "puoltokirjeet".

  Kesäkuussa aloimme taas kysellä hankkeemme tilannetta. Oleg Lichovidov arveli, että hauta-alueen kunnostusluvan saanti menee kesäkuun loppuun. Heinäkuussa Lichovidov välitti meille Leningradin läänin kulttuurikomitean ilmoituksen: ”Koska Koiviston kirkko ja sen ympäristö ovat ehdolla arkkitehtuurillisesti suojeltavin kohteiden luetteloon, niin projektiamme varten pitää sankarihauta-alue erottaa tästä omaksi alueekseen.” 

  Lokakuussa kävimme selvittelemässä hankkeen hidasta etenemistä Venäjällä ja tapasimme myös Primorskin uuden kaupunginjohtajan. 
Oleg Lichovidovilta saimme tietää: Rakennuslupa tulee, koska Viipurin läänin kuvernööri sitä puoltaa. Luvan pitäisi olla valmis marraskuussa.

Tammikuussa 2019 saimme tiedon, että Koiviston kirkko ja kirkkopihan hautausmaa, jossa myös sankarihautausmaa sijaitsee, on hyväksytty joulukuussa 2018 Venäjän kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja säilytettävien rakennusten ja alueiden luetteloon. Kaikki hauta-alueella tehtävät työt pitää hyväksyttää Leningradin läänin kulttuurikomiteassa. Kyseessä on laajempi venäläinen viranomaispäätös, johon yksityiskohtana sisältyy sankarihautausmaan kunnostus esittämässämme muodossa.

  Maaliskuussa 2019 Viipurissa ja Koivistolla käytiin tarkentavia neuvotteluja hankkeen toteuttamisesta ja pyysimme lopullisia tarjouksia kiviliikkeeltä ja suunnittelutoimistolta. Olimme valmistelleet etukäteen kirjalliset kysymykset venäjäksi käännettyinä, jotta varmasti kaikki meitä askarruttavat asiat tulisi käsiteltyä.

  10.5.2019 Koivisto-Seura ja Leningradin läänin suunnittelutoimisto allekirjoittivat sopimuksen tarvittavista suunnittelutöistä sekä hankkeen johtamisesta Venäjällä. Hauta-alueen topografia valmistui ensimmäiseksi ja sitten hauta-alueella suoritettiin mittauksia. 

  Kesäkuussa Koivisto-Seura ja Viipurin Vuoriyhtiö allekirjoittivat sopimuksen kivimateriaalin toimittamisesta. Vuoriyhtiö ei suostunut kirjaamaan kiviosien asennusta sopimukseen. Asennustarjousta jäätiin odottamaan toiselta viipurilaiselta kiviveistämöltä. Koivistolla kävimme keskusteluja vt. kaupunginjohtajan Svetlana Ryzhovan kanssa saadaksemme hanketta eteenpäin. 
Heinäkuussa selvittelemme taas Viipurin suunnittelutoimistossa hankkeen hidasta etenemistä. Tarkistimme myös toimiston tekemän suunnitelman, jossa topografiakarttaan oli sijoitettu sankarihaudan rakennussuunnitelma.
  Heinäkuun lopulla Primorskissa järjestettiin kansalaiskuuleminen suomalaisen sankarihautausmaan palauttamisesta, jossa kunnostussuunnitelmaa esittelivät Oleg Lichovidov ja Leningradin läänin suunnittelutoimiston arkkitehti. Koivisto-Seuran puheenjohtaja puhui myös tilaisuudessa ja toi esiin mm. valtiosopimuksen ja asian tärkeyden koivistolaisille. Näytimme myös kuvia monista Suomessa olevista venäläisistä hyvin hoidetuista hautamuistomerkeistä Pyrimme tiedottamaan hankkeestamme myös tarjoamalla kirjoituksiamme paikallismediaan. Tapaaminen päättyi vt. kaupunginjohtajan lausuntoon: ”Sankarihautausmaan palauttaminen on hyväksytty”.
  Etsimme edelleen kiviosien asentajaa sekä hauta-alueen rakentamiseen tarvittavaa urakoitsijaa suunnittelutoimiston avustuksella. Ensimmäiset saadut tarjoukset olivat kohtuuttomia.
Syksyn mittaan kyselimme useasti rakennusluvan perään ja saimme sovittua tapaamisen Viipurin suunnittelutoimistossa tilannekartoitusta varten. Primorskin vt. kaupunginjohtaja Ryzhova toi Primorskista urakkatarjouksen kokoukseen, jonka sittemmin hyväksyimme. Suunnittelutoimisto oli saanut valmiiksi 26-sivuosen kokonaisasuunnitelman, joka piti seuraavaksi hyväksyttää Leningradin läänin kulttuurikomiteassa.
  Lokakuussa Rami Toivonen sai valmiiksi kaiverrukseen liittyvät esityöt muistopatsaan ja nimilaattojen osalta ja kaiverrusmatkaa Viipuriin valmisteltiin. Matka ei onnistunut tullivaikeuksien vuoksi. Viipurista löytyi kaivertaja, joka teki työn Rami Toivosen sapluunoiden avulla.
  Marraskuun alussa Koivisto-Seura teki urakkasopimuksen primorskilaisen yrittäjän kanssa kiviosien asennuksesta ja muista tarvittavista töistä sekä materiaalien hankinnasta. Ennen urakkasopimuksen allekirjoitusta olimme saaneet Primorskin hallinnosta tiedon, että rakennuslupa on saatu Pietarista. Työt alkoivat saman tien ja etenivät ripeästi. Muistopatsas ja nimilaatat olivat asennettuina marraskuun lopussa.
  Joulukuun alussa tuli viesti, että Leningradin kansainväliselle komitealle oli valitettu muistopatsaan tekstistä. Emme saa kutsua koivistolaisia sankarivainajiksi. Jo paikallaan seisovan muistomerkin teksti oli hiottava pois ja muotoiltava uudelleen. Hankkeen aikana oli ollut hämmennyksen hetkiä, mutta nyt nousi silmään kyynel. Yhdessä Primorskin hallinnon kanssa katsoimme parhaaksi muuttaa muistopatsaan tekstiä, jotta kohtuutonta viivästystä ei tulisi alueen valmistumiseen.
  2019 joulukuun lopussa sankarihauta-alue oli lähes valmis, myös aitatolpat ja ketjut asennettuina. Viimeistelytyöt oli sovittu tehtäväksi keväällä 2020. 

Kunnostuksen rahoitus
Hankkeen aikana kustannusarvio nousi noin 61 000 eurosta noin 75 000 euroon.
Valtion tukea saimme Itä-Suomen aluehallintoviraston kautta vuosina 2016-2017 yht. 2500 euroa. Koivisto-Seura on käyttänyt myös omia varojaan hankkeen kustannuksiin, jotka ensimmäisinä vuosina muodostuivat neuvottelumatkoista, tulkkauksesta, käännöksistä sekä suomalaisen arkkitehdin laatimista piirustuksista
Rahankeräyksestä ajalla 11.6.2019-10.6.2020 ja aikaisemmista lahjoituksista kertyi noin 75 000 euroa. Hankkeen kulut vuosien 2016-2020 aikana olivat 70-80 000 euron välillä. Tarkemmat laskelmat ovat työn alla. 

 

Takaisku
Talvella 2020 saimme ikäviä uutisia Primorskista - juuri asennetut muistomerkin kivet oli töhritty. Tästä takaiskusta selvittiin kuitenkin nopeasti, kun urakoitsija ja kaupunki puhdistivat kivet ripeästi. Kaupunki asensi alueelle myös videovalvonnan. 
  Kevään ja kesän kuluessa monet paikalliset asukkaat ja myös venäläiset turistit ovat käyneet katsomassa ja ihailemassa kunnostettua sankarihauta-aluetta.

Jatkosuunnitelmat 
  Keskustelut hautausmaan ylläpidosta on aloitettu. Paikallinen urakoitsijamme on ilmeisesti valmis pienellä korvauksella hoitamaan sankarihautaa.
Odotamme nyt Koronaviruksen hiipumista, jotta voisimme käydä taas Koivistolla ja muistella sankarivainajiamme kunnostetun haudan äärellä. Suunnitelmissa on viettää Koivistolla kesällä 2021 kunnostetun sankarihauta-alueen vihkimisjuhlaa.

 

Loppupäätelmä
Sankarihautausmaan kunnostus viimeistelyineen valmistui 31.5.2020.
Lämpimät kiitokset kaikille koivistolaisille monista lahjoituksista. Sankarihaudan muistomerkin nimikko-osien ”lunastus” tuotti noin 14 000 e. Lahjakirjojen postitus alkaa lähiaikana.
  Suuri kiitos myös eri yhdistyksille, sukuseuroille, säätiöille, yrityksille sekä seurakunnille, jotka lahjoituksin mahdollistivat Koiviston sankarihaudan kunnostamisen. Lahjoittajien nimet tullaan julkaisemaan myöhemmin tässä lehdessä ja suunnitteilla olevassa historiikissä.
  Kiitoksemme ansaitsevat myös Viipurin arkkitehtuurin asiantuntija arkkitehti Oleg Lichovidov, joka omalla panoksellaan mahdollisti hankkeen etenemisen Venäjällä ja Primorskin kaupungin hallinto erittäin myönteisestä suhtautumisesta sankarihaudan kunnostukseen. Kiitos myös hyvästä ja ripeästi suoritetusta työstä urakoitsija Jyri Korotonille.
  Koivisto-Seuran pian avautuville uusille kotisivuille tulee myös Koiviston sankarihautaosio, johon on myös tarkoitus kerätä muidenkin kuin Koivistolle haudattujen sankarivainajien tiedot.
  Mieliala Koiviston perillisten kesken on tyytyväinen. Sankarivainajat ovat saaneet merkityn leposijan. He ovat turvassa, sillä heidät on siunattu kotipaikkansa kirkkomaahan. Työllään ja suurimmalla uhrauksellaan he lunastivat jälkeen jääneille ja Suomelle elämän. Vaikka sankarivainajat ovat maallisen kunnian yläpuolella, heidän muistamisensa on meille ajassa eläville hyvästä. Koiviston sankarihauta auttaa meitä - molemmin puolin rajaa - ymmärtämään historiaa, välttämään sotaa ja kunnioittamaan elämää ja rauhaa.